torstai 9. lokakuuta 2014

Vanhoja käsitöitä vol. 1: Vaaleanpunaisia unelmia

Tämän päivän teemana on ollut runsasmäärä kahvia ja jumiutuneiden hartioiden pyörittelyä, sekä lievää harmistusta käsitöiden etenemättömyydestä. Koska siis en ole saanut mitään järkevää käsityötä aikaiseksi alkua pidemmälle hetkeen, niin ajattelin kirjoitella jo aikaisemmin valmistuneista tekeleistä. Näin ensimmäisenä vaaleanpunaista viime vuodelta, eli siis villasukat jotka tein entiselle työkaverilleni kiitokseksi siitä, että hän lainasi minulle ison kasan Novita lehtiä. Ohje on Novitan sukkalehdestä ja lankana Seitsemän veljestä. Puikot olivat muistaakseni kokoa 3,5 tai 4. Ja värinä aivan järjetön vaaleanpunainen :P





Sukkien kuvio oli hauska tehdä ja harkitsin silloin aikanaan tekeväni itsellenikin tällaiset, mutta se sitten jäi. Kuvat otin koska sukkista tuli niin valtavan hienot, jotenka ehkäpä jossain vaiheessa teen ne omatkin versioni :)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Kestopuhdistuslaput

Surffailin tuossa eräs päivä hieman internetin ihmeellisessä maailmassa ja törmäsin Kotivinkin sivuilla ohjeeseen virkatuista puhdistuslapuista. Vaikka mihin ekologisuuskestosysteemeihin on tullut törmättyä, mutta tämä oli jotain aivan uutta. Perinteisiä vanulappuja minulla kuluu vähintään se pari kappaletta päivässä, joten tällainen kestoversio olisi kyllä tervetullutta vaihtelua. Joten tietysti niitä sitten oli tehtävä muutama kappale kokeiluun :P


Ohjeessa käytettyä Novitan bambulankaa olen käyttänyt aikaisemminkin virkatessani tiskirättejä, joten lankaa löytyi valmiina varastoista. Lankahan on siis 50% bambuviskoosia ja 50% puuvilla, jonka kombon olen ainakin tiskiräteissä kokenut ihan mainioksi. No joka tapauksessa väreinä minulla oli varastoissa tuollaista helmen harmaata (väri 480) sekä metsäisää vihreää (väri 335). Virkkuukoukkuna 3,5 tuntui aluksi melko suurelta noinkin ohkaisen langan kanssa, mutta pallukoiden tekeminen onnistuikin sillä ihan kätevästi. Pallukoiden virkkaaminen itsessään ei ollut minulle uutta, vaan olen jokunen vuosi takaperin tehnyt siskoni vanhimmalle lapsella vauvapeiton samalla tyylillä.


Laput valmituivat todella nopeasti, ja päättelin ne myös saman tien, ettei se vain jää roikkumaan, niin kuin päättelyt minulla usein tahtovat jäädä :P Ohje ja idea kaikenkaikkiaan oli mielestäni todella fiksu, ja sen verran aamulla ehdin puhdistuslappuja testailemaan käytännössä, että ihan toimivalta tuntui :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Miehen TPS pipo

Oletteko huomanneet, että jääkiekkoliiga on alkanut? Itse ainakin olen, sillä TV on hämmentävästi viimeaikoina ollut hyvin vahvasti aina jääkiekon aikaan auki. (Ei sillä etteikö se olisi myös amerikkalaisen jalkapallon ja jalkapallon aikaan auki..) Joka tapauksessa, syyskuun Suuren käsityölehden kolahtaeassa postiluukusta ja miehen nähtyä ohjeen jääkiekkofanipiposta, oli aika selkeä juttu että nyt saavat muut neulomukset jäädä, TPS pipo oli saatava valmiiksi ennen kuin pipokausi alkaa..


Ja tässä se nyt on, valmistunut pipo, jota esittelinkin aiemmin jo alustavasti! Ja koska olisi ollut ylivoimainen urakka vaatia miestä esiintymään kuvissa pipo päässään niin tässä se siis omassa päässäni :P


Lankana siis Novitan Seitsemän veljestä ja puikkoina koon 3 sekä 3,5 sukkapuikot. Värit valkkaantuivet helposti TPS yksinkertaiseen mustaan ja valkoiseen. Ohjeessa oleva tupsu sai jäädä pois ja pikkutuunauksia jälleen tein ohjeeseen, tällä kertaa lisäsin silmukoita jokusen kappaleen, jotta se varmasti mahtuisi miehen päähän Tuunaaminen ei hirveästi haitannut tai hidastanut tekemistä, sen verran pienistä fiksaamisista oli kyse. Ilmeisesti oma käsialani on kuitenkin niin tiukkaa, että lisäämisistä huolimatta piposta tuli melko tiukka, joten pikku venytystä olen joutunut tekemään:


Luultavasti vasta muutaman käyttökerran jälkeen nähdään jääkö pipo käyttöön vai ei. Joka tapauksessa pipo ei todellakaan ollut vaikea tehdä, ja kirjaimien kirjominen toi mukavaa vaihtelua perusneulomisiin :) Ohjeen tiukkuudesta huolimatta voi suositella ohjetta muillekin!