torstai 28. elokuuta 2014

Tuoksuherne - Lathyrus odoratus

Amppelissa roikkuu hieman säälittävä versio tuoksuherneestä.. Itse olen jokatapauksessa sen siemenestä kasvattanut! Virheeni oli se, että pidin näitä taimipurnukoissa liianpitkään. Kesäni oli odotettua kiireisempi ja aika ja jaksaminen eivät riittäneet, että olisin saanut niitä sen aikaisemmin istutettua.. Nämä yksilöt on nimittäin istutettu amppeliin vasta elokuun alussa :P Mutta ei haittaa ne jokatapauksessa kukkivat, joskin hieman vaatimattomasti mutta uskomattoman kauniilla kukilla!





Voipi olla, että ensi kesänä kokeilen tätä kasvia uudelleen, olin nimittäin ovela ja istutin siemenpussista vain puolet. Päiväyksetkin pussissa menevät aina syksyyn 2015, joten toivoa siementen itämisestäkin ehkä on :) Ja kasvi vankistuu koko ajan vaikka se vallan herkkä kasvutyyliltään onkin, jos olisin laittanut taimet kunnon multaan ajoissa, niistä olisi varmaan tullut upeita!

Tässä vielä kuva siemenpussin kyljestä, tällaiseksi sen muka olisi pitänyt kasvaa.. Mutta paremmalla onnella ensikesänä :)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Härmää petunioissa

Siivoilin tuossa parvekettani muuttoa varten ja mietiskelin mitkä kaikki kasvit otan matkaan uuteen asuntoon. Petuniani näyttävät päällisin puolin ihan hyvältä mutta järkytyksekseni huomasin valkoisessa petuniassani olevan härmää! Tarkempi tutkailu paljasti, että myös mustassa petuniassani oli muutama härmäinen oksa.

Ok, ilmanala on ollut kyllä melkoisen kostea, mutta petunioissani ei ole ollut härmää koskaan aikaisemmin. Myönnettäköön, että kastelua on kyllä tullut harrastettua aavistuksen runsaammalla kädellä ja harvemmin ihan käytännön syistä. Monesti viikonloput on tullut vietettyä muualla, joten muutaman päivän taukoja kastelussa on ollut. (Jos joku siis ei tiedä niin tietyt kasvit ovat herkempiä härmälle kuin toiset, mutta periaatteessa härmää voi käsittääkseni tulla mihin tahansa kasviin kastelun epätasaisuuden ja useimmiten liian kastelun tuloksena.)

Päällisin puolin petuniat näyttävät oikein hyviltä:


(Oli pakko laittaa tämäkin nuuskuttelukuva :P)


Mutta härmäisyys paljastui, kun katsoi hieman tarkemmin kasvien lehtiä, ensimmäinen kuva valkoisesta ja toinen mustasta petuniasta:



Valkoisen petunian tyvellä härmää on runsaammin, joten taitaa olla, että sitä en enää uuteen asuntoon raahaa. Mustassa sen sijaan sitä on vain paikoitellen joten pätkäisin härmäiset oksat tyynesti pois ja toivon parasta. Musta nimittäin ehdottomasti muuttaa uudelle parvekkeelle!

tiistai 26. elokuuta 2014

Virkkuri - Triforce iltalaukku

Ensimmäinen Virkkurikirjasta tekemäni työ oli iltalaukku triforce-kuviolla. Ohjeessa oli käytetty Esito-puuvillalankaa,  mutta itse päädyin tekemään laukun Cataniasta, joka toimi ohjeessa ainakin itselläni ihan hyvin.

Alkuperäisen ohjeen mukainen mustavalkoisuus ei myöskään istunut omaan tyyliini, joten päädyin tekemään laukun vaaleasta beigestä ja vaaleasta ruskeasta. Värit itsessään ovat todella neutraalit, jopa tylsät, mutta luotin siihen että kuvio tekee laukusta juuri sellaisen kuin toivon. Ja niin se myös teki, tässä lopputulos, tykkään todella paljon!

Laukun hihna ei tässä kuvassa näytä kaikkein parhaimmalta, siirsin hihnaa myöhemmin niin, että se ei roiku tuolla tavalla omituisesti.


Vuori on vihreää puuvillakangasta, ja vetoketjun värin valitsin hihnan sisäpinnan värin mukaan. Vetoketjun sekä vuoren ompelin käsin kiinni.

Intouduin vielä päivän päätteeksi hieman googlettelemaan tuota triforce-laukkua muistellen, että alkuvuodesta olen nähnyt jokusen blogi-kirjoituksen kyseisestä laukusta. Surffailu tuotti kuin tuottikin tulosta! Siispä Virkkurin ohjeen mukaan tehtyjä Triforce-laukkuja myös mm. näissä blogeissa: Brisingamen, Koukutettu sekä Puikkoillen, koukuillen. Hienoja ovat kaikki!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Mandevilla - maljaköynnös

Parvekkeellani on kesän majaillut kaksi maljaköynnöstä, toinen tummanpunainen ja toinen haalea vaaleanpunainen. Maljaköynnös on ollut lähes täydellinen kasvi parvekkeelleni, koska sinne paahtaa aurinko aina puoliltapäiviltä alkuiltaan asti. Se on selkeästi rakastanut paahdetta ja lasitetun parvekkeen lähes kasvihuonemaista ilmastoa.

Tummanpunainen versio on kasvanut väsäilemäni pajukyhäelmän ympärille ja on mielestäni aivan uskomattoman upea. Lisäksi sen juurella kasvaa vihreäputous joka ei aina ole pitänyt tämän kesäisestä kastelutyylistäni... Maljaköynnös sen sijaan ei ole kuivuudesta ollut moksiskaan :)





Vaaleanpunainen maljaköynnös on sekin menestynyt kohtalaisesti. Valitettavasti se taisi jo kesäkuun puolella saada itseensä jonkinlaisen vihannespunkin. Heinäkuun onnistuin tappelemaan ötököitä vastaan säännöllisellä tolusuihkuttelulla, mutta enää en ole jaksanut, punkkit eivät vain ole suostuneet häipymään.. Tuloksena siis köynnös kellastaa ja tiputtaa lehtensä sekä suuren osan nupuista. Kaunis se jokatapauksessa on ollut, kukat ovat upean väriset ja yllättävän hyvin se on tehnyt kukkia punkeista huolimatta :)



Seuraavan viikon aikana joudun valitettavasti purkamaan kaikki kasvit parvekkeeltani muuton vuoksi. Osan otan mukaan uuteen asuntoon ja osan kotiutan muualle ja osan heitän pois. Vaaleanpunainen maljaköynnös on pois heitettävien listalla, mutta punainen saa onneksi loppukesäksi uuden kodin :)

lauantai 23. elokuuta 2014

Pikkuvirheitä :)

Huomasin pikkuvirheen Virkkuri-kirjan ohjeen mukaan tekemässäni pallolaukussa:



































Juurikin näin, yksi rivi liikaa palloja :D Nooo, ei voi minkään, onpahan vähän isompi laukku :) Perfektionisti-mieleni tosin hetken mietti että pitäisikö lähteä purkamaan, mutta onneksi järjen ääni päässä kuitenkin voitti, mitä väliä, laukku on kuitenkin melkein valmis!

perjantai 22. elokuuta 2014

Elokuisessa metsässä

Kieltäydyn vielä kirjoittamasta otsikoksi "syksyisessä metsässä", mutta syksyn tuntu on jo selkeästi ilmassa. Kävin aamulla lenkillä koiran kanssa ja päädyin vaeltelemaan pieneen lähimetsään. Pihlajanmarjojen hehku innostutti oikein kaivamaan kännykän esiin ja ottamaan muutaman kuvan. Kännykäni kamera on umpisurkea ja käsittelin kuvia hieman saadakseni edes jotenkin esiin sen suorastaan satumaisesta tunnelman joka metsässä vallitsi aamuauringon valossa.





























Kaikesta huolimatta syksy on lempivuodenaikani, mutta odottelen syyskuun alkuun ennen kuin hylkään kesän kokonaan :)

Muovipussipussukka ystävälle

Pari kuukautta sitten eräs ystäväni pyysi minua tekemään hänelle muovipussiensäilyttimen/-pussukan jollaisen oli nähnyt luonani. Idea pussukkaan ei ollut omani vaan kuvan siitä olin nähnyt Jonna Hietalan Kerällä -kirjassa (joku saattaa yhdistää Jonna Hietalan myös Tampereella sijaitsevaan Lankakauppa Kerään).

Ystäväni toiveena oli vain, että säilytin olisi jonkin verran isompi kuin mitä se alkuperäisessä ohjeessa oli. Lankana käytin kaksinkertaista Schachenmayr Cataniaa ja yhdessä päätettiin, että tekisin pussukan siksak-kuviolla (ohjeen siksak-kuvion tekemiseen löytää mm. Virkkuri -kirjasta) ja tällainen siitä tuli:


























































Sekä tekijä, että tilaaja olivat erittäin tyytyväisiä tulokseen :) Voipi olla, että joudun tekemään tällaisen itsellenikin, alkuperäinen omaversioni kun tosiaan oli aika pieni, ja värit ja kuvio eivät näyttäneet niin hyvältä kuin olisin toivonut, mutta siitä kuvia ehkä myöhemmin!

torstai 21. elokuuta 2014

Kun koira löytää lankakerän...

.. käy näin..





Note to self: älä jätä jämälankakeriä pyörimään asuntoon, löydät ne kuitenkin nätisti purettuina hetken päästä.. (hämmentävää kyllä se ei onneksi mutustele niitä täysiä keriä!)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Parveke-elämää elokuussa

Kesä on mennyt nopeasti ja paikoitellen on tuntunut, että parveke on jäänyt täysin hunningolle ja kasvit kärsineet suurimman osan ajasta kuivuudesta. Kummasti kuitenkin edelleen suurinosa kasveista on hengissä.

Tässä muutama kuva tältä päivältä:

























































Musta petunia löysi kotinsa vanhasta korista, vaaleanpunaisen pelargonin seurassa aloittanut marketta on kutistunut röyhyävän pelargonin vieresse pieneksi muutamakukkaiseksi pusikoksi ja basilikat tursuavat ruukuistansa valtavina pensaina. Kaiken kaikkiaan näyttää oikein hyvältä :)

tiistai 19. elokuuta 2014

Virkkauksia, virkkauksia

Kesän kestänyt virkkausvimma on tuottanut vaikka millaista tulosta, ja vimman suurimpana syynä on tietenkin Molla Millsin Virkkuri -kirjat.

Tällä hetkellä on meneillään ensimmäisestä virkkuri-kirjasta pallolaukku pikselivirkkauksella, viittävaille valmiskin jo! :)