sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Sunnuntai-illan hajatelmia

Kun ei tiedä taasen mistä aloittaa. Aika menee eteenpäin omalla painollaan. Asioita tapahtuu ja asiat jäävät taakse. Aika riittää vain osaan siitä mihin haluaisi sen riittävät. Syysiltojen hämärtyessä sitä huomaan kaipaavansa jälleen taakse jääneitä asioita. Kesän kiireet ovat muuttuneet rutiineiksi ja aika ja jaksaminen tuntuvat riittävän muuhunkin kuin vain arjesta selviytymiseen.

Kevään ja kesän aikana olen ehtinyt aloittaa kaksi eri työsuhdetta ja päättää niistä toisen. Toinen jatkuu edelleen, pätkissä mutta jatkuu kuitenkin, siitä olen kiitollinen. Parveke-elämä oli tänä kesänä huomattavan paljon innottomampaa kuin parina aikaisempana. Tuntui että alkuinto laantui nopeammin kuin ehti alkaakaan ja sen jälkeen parvekkeen hoitaminen on ollut lähinnä rutiininomaista kasvien hoitamista.

Kuvia olen ottanut historiallisen vähän. Kamera oli mukana vain kesäisellä lomamatkalla Prahaan ja sen jälkeen se on jälleen pysynyt tiiviisti nurkassa piilossa. Koko kamera ei ole juurikaan edes ehtinyt käymään mielessä, mikä on jo yksinään lähes historiallista. Neulepuikot ja virkkuukoukut ovat pysyneet tiiviisti sinne minne ne keväällä unohdin (pitkin asuntoa..). Sama vanha virsi silti: aika on kulunut hämmästyttävän nopeasti, päivääkään en silti vaihtaisi.

Kolmisen viikkoa sitten kaivoin pitkästä aikaa neulepuikot esiin ja neuloin huivin. Tuntui ihanalta saada jotain valmiiksi. Muutama päivä sitten kaivoin alkukesästä ostetun ontelokuteen varastoista ja aloitin pitkään mielessä pyörineen maton, tein sen lähes valmiiksi ja päätin etten olekaan tyytyväinen ajattelemaani malliin ja päätin muokata sitä, todeten että käsi alkaa krampata pitkällisen virkkaustauon jäljiltä. Nyt keskeneräinen matto lojuu silmieni edessä ja pyytää saada pääsyä valmiiksi. Pitää varmaankin koettaa josko käsi olisi levännyt jo riittämiin ja suostuisiko kude lopulta muuttumaan matoksi. Ja ennen kaikkea puutarhamyymälöihin ilmestyneet syyskukat ovat innoittaneet siistimään parvekkeen syyskuntoon, katsotaan millaiseksi se tänä syksynä päätyy.

Ihanaa olla täällä taas :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti