perjantai 18. syyskuuta 2015

Novitan Suomivillainen tuubihuivi

Flunssa painaa päätä kuin järkyttävä vuori räkää silmien edessä. Kovasti jo ehdin töissä uhoamaan, etten edes muista milloin viimeksi olen ollut kipeä, ja uskomattoman pitkään sinnittelinkin terveenä työkavereiden kaatuessa taudin kouriin ympärillä. Näissä sekavan flunssaisissa tunnelmissa ajattelin kuitenkin kirjoittaa syksyn ensimmäisestä loppuunsaatetusta neuletyöstä, itse suunnittelemastani Novitan Suomivillaisesta tuubihuivista.

Tuoreimmassa Novita-lehdessä oli ilmoitus Novitan ja Yhteishyvän vuosittaisesta neulekilpailusta jonka aiheena oli tänä vuonna huivi. Inspiraation hetki iski ja kävin ostamassa muutaman kerän Suomivilla-lankaa värikoodilla 045, eli aika perusharmaana. Itse olen viimeaikoina inspiroitunut runsaasti erilaisista palmikoista, joten päätin toteuttaa jotain palmikoista ja tässä tulos:

Tuloksana siis palmikoita toistavaa pintaa sekä ainaoikein neulosta yhdistettynä yksinkertaiseen 2 nurin yhteen ja langankierto reunapitsiin. Ohjettakin olen koostanut, mutta tässä flunssapöhnässä en ala kirjoittamaan sitä puhtaaksi joten tulkoon se vasta myöhemmin julkaisuun.

Mainittakoon vielä, että saapa nähdä jälleen, että ehtikö huivi kisaan vai ei, koska lähentin sen (jälleen kerran) melkolailla viimetipassa matkaan.  Mutta ehtiköön tai ei, huivista tuli silti aika kiva :)

1 kommentti:

  1. Hei!
    Minulla on sinulle haaste blogissani:
    http://tzikuliina.blogspot.fi/

    VastaaPoista